keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Pussilakanoita

Jostain kummasta syystä Kierrätyskeskuksesta on tullut ostettua puuvillakankaita. Niin uusia kuin käytettyjäkin, mitä milloinkin on ollut tarjolla. Ajan kanssa varastoni ovat täyttyneet "enemmän kuin laki sallii".
Vihdoinkin keksin ratkaisun... Muistin Suuri Käsityölehdestä mallin, jossa eripari pussilakanoista tehtiin uusia. Leikellen ja värjäten 3:sta paripuolesta tuli 2:lle setit. Lopuksi setit värjättiin ja kivan näköiset tuli.
Minäpä uteliaisuuttani kokeilin. Otin ne verhot, liinat yms. sekalaiset kankaat ja summassa yhdistelin niitä :D
Ensin tein juniori kokoisen, jossa leikittelin väreillä. 
Aikuisten koon setin tein kolmesta verhosta. Siinä värit oli niin sopivat, etten värjää sitä.
Sitten leikiteltiin ja leikeltiin, nyt aikuisten koon lakanoissa. Tämä on vielä hieman kesken. Ja vaatii värjäyksen, että olisi yhtenäisempi...
Kankaat väheni, hieman.
Jos laskee metreissä, minkä verran kangasta hupenee pussilakanaan ja tyynyliinaan :D 

Ja kuvia kokeiluta ilmaantuu josain välisssä....

lauantai 20. lokakuuta 2012

Rentouttavaa Syyslomaa

Pikkusisko nappasi tämän kuuraisen kuvan tänä aamuna pihaltamme....

Hengissä ollaan... :D

Hiljaista on olllut tällä saralla... ei muka ole ollut aikaa kirjoitella tänne. Työn touhussahan aika menee niin nopsaan...

Kyllähän toisinaan jotain käsitöitä tuleekin tehtyä. Kipinä on ollut kadoksissa, mutta tuntuupa siltä, että kyllä se alkaa hiljalleen löytyä. Olen jopa saanut tehtyä 3D korttikuviakin valmiiksi. Pian joudun ostamaan lisää niitä.

Yritän jatkossa olla ahkerampi ja laittaa kuvia ja tekstiä käsitöistä.